tiistai 31. maaliskuuta 2009

päivääni piristi

Välillä tulee fiilis että jotkin (monet) päivät ovat vain turhia, en ole saanut tänään mitään aikaiseksi, ihan inhottaa kun sanoo kavereille että tänään en voi olla kun pitää lukea kokeeseen, mikä siis oikeasti on perjantaina ja todellakin tarkoitukseni on ollut kokoajan lukea siihen, mutta mitenkåkäkö on käynytkään: Bell"o" iski, elikkä se tunari ihminen joka vain tunaroi.. oon ollut vain kotona, kone päällä kokoajan, oon miettiny niin pitkään että nyt vois kirjottaa jotankin tännekin, ei vain ole tullut minkäänmoista juttua mieleen ja lisäks en oo tehnyt vieläkään yhtään läksyjä ja niitähän on paljon ja ens viikolla maantiedon koe (pitäis saada hyvä numero!!) enkun valtakunnallinen ja sen jälkeen enkussa onneks tarvii vaan istua tunnilla ja olla aktiivinen, jos sais pysymään arvosaman samana kuin väliarvioinnissa, se olis niin helmi mulle! Huhtikuussa on kaikki valtakunnalliset, kaikki kokeet, itkettää ihan!!
(tänään meilla oli power (something) tanssia liikassa, tykkäsin paljon!!)

Mutta kaiken kokeeseen lukemisen ja läksyjen tekemisen sijasta sitä aloin kattomaan mun vaatteita, tulin hyvälle tuulelle. En ollu muistanukkaan kun tein yläasteen alussa käsitöissä oranssin hameen. Oli varmaankin unohtunut kaapinpohjalle syystä että oransia en ole koskaan osannut oikein yhdistää mihinkään, se on hankala väri, varsinkin kun kangas on satiinia...

Päätin kokeilla hieman. Pistin hameen päälle ja sen päälle vyön (SE KIRPPISVYÖ) ja päädyin siihen tulokseen että JESS kerrankin sain jonkinmoisen yhdistelmän tehtyä, tästä tykkään:


(sukat pilaa asun!)

(laatu on taas kerran aivan mahtava!)

(siskon sängyn alle tungetut tavarat ja tuo johto..? ja vastaavat ei näytä kivalt taustalla, älkää kattoko niitä, eiks nuo vyö ja hame (oikeasti lantiohame) ookki ihania??)

Tuo asu päällä mut nähdään huomenna tallustavan miessä lienenkin, laitan myös päälle neuleen, sillä eihän tuola vielä mikään keväthelle ole, mutta huomenna on kuitenkin kaiketi lämmin sää!! =)
Mitä mieltä olet yhdistelmästä, haluaisin tietää?!
-Bell Anan

maanantai 30. maaliskuuta 2009

hiusnauharusetti sentään


Viikonlopun olen tepästellut tuo hattu päässä ja tänäänkin, se vain on niin ihana söpö ja erilainen, ei muilla oikein ole kaduilla näkynyt vastaavaa.


Käytiin rockimäkis kirpparinjälkeen. perus, jonka sai viel ennen kahdella eurolla: juusto ja pieni suklaapirtelö, nykyään 2,3oe!!




Elikkäs niin eilen sunnuntaina menin Vimlan kanssa sinne Valtterille. Oli sieltä aluksi vaikea mitään löytään ihmismääräkin niin valtava, sitten päästiin vauhtiin ja tuli ostettua sitäsuntätä. Ostin mun kaverille, kenestä kerron muuten kohta lisää tupaantuliaislahjan, vaik sanoisko että mukaan tarttu enemmän kuin yksi lahja.


Illalla olin Vimlan ja Vilin kanssa ulkona (heidän puolvuotispäivä, oon tuntenu kummatki niin pitkäänjo, sitku viel hengasin niidekaa sillo ku ne alko, tuntuu nii suurelt et ne on ollu jo puol vuotta yhessä, kuten taas yksi toinen kaverini on ollut jo 2 vuotta ja viikon yhden kanssa)
Yhtäkkiii paloauto ajaa sillan ali, sit vähän ajan päästä Vili huomaa ison tumman savun ja lähettiin sit loskasessa maassa rämpii sinne paikalle kattoo et mikä palaa, luultiin että yksi talo paloi ja toisestasuunnasta tulleet luulivat että koulu paloi, mutta lopulta se olikin vain roskakatos, oli isot liekit, mutta en ehtinyt kännykän kameralla niitä saada kuvaan.





Tässä kirpputorilöydöt:

3e, neulepusero, I LIKE!!! ( bloggeri raiskas kuvat.. ;(..laatu!)



3e harmaa mekko, jossa on pieni söpö rusetti keskellä yksityiskohtana ja mekon kaulus on ihana! I LIKE!!!!! (menee viikonloppuna ehkä päälle tutun 18wee synttäreille)




1e tummansininnen vyö (jossain valossa vaaleampi) AITOA nahkaa ja suomalainen!! Pikkasen ollu hankaluuksia kuitenkin että miten päin vyö on laitettava päälle.. oon kuitenki pärjänny!


Mimmille tupaantuliaislahjat:


-Valokuvakehykseen laitan meistä otetut yhden todella sulosen kuvan

-Karvis muki on keräilykappale.. pitää kaiketi ostaa niitä lisääkin hänelle, ne tulee tarpeen.

-6kpl lasin/mukin/pullon.. alusia eurolla, ostettiin ne Vimlan kanssa puokkiin, kuvana on kahvipapuja, näyttää niin hyviltä, tekee mieli kahvia.. paitsi ei nyt kun kohta olen menossa nukkumaan!

-Ostan myös perinteiseen tapaan hänelle suolaa ja ruisleipää ja ehkäpä vaikka jonkin kivan kukanki.

Vimlan kirpparilöydöistä voitte käydä lukemassa hänen blogistaan: tästä.


Tänään koulusta kävelin pyöräilijä ihmisen kanssa samaa matkaa Mimmin uuteen kämppään, siellä oli tupaantuliaisten aloitukset kaiketi... Sainpahan nähdä että mitä sieltä puuttuu, mitä voisi sinne ostaa, sinne voisi ostaa vaikka kaikki huonekalut! Mimmin mummI oli käynyt hieman kylässä viikonloppuna ja samalla oli huonekaluillekin käynyt jotkin...

Päätin että tupaantuliaiset annan vasta oikeissa tupareissa jotka TOIVOTTAVASTI on tulevana viikonloppuna.

Mentiin myös nutalle.

Tänään on ollut hauska-, tuolilla pyörimis-, jännä päivä. (pää on sekaisin ajatuksista joita ei ole)..


Sänky puuttuu, sohva...

jää kaapissa ei ollut oikein mitään.


kaikki astiat puuttuu, haarukat veitset.., kattilat pannut..
Oli muute ruokapöytä jo!

Tekis itekki mieli muuttaa omaan kämppään!!

Nyt lähen nukkumaan.

sunnuntai 29. maaliskuuta 2009

Lumiloskasade kevät päivänä




Tänään ois tarkotus lähteä Valtterille kiertelee. Toivottavasti ei jäis pelkäksi pöytien läpikäymiseksi ja ohimenemiseksi sillä kerrankin sain rahaa ja haluan löytää ainakin laukun, vyön ja koruja, mutta ois kivä löytää myös joitain kivoja kankaita, sillä jotenki on iskeny ompelemist into. Tai voishan löytää jonkin vikan vaatteen josta vois duunaa ihanan!!!

(mun neule, en muista mistä ostettu, vimla haluu ostaa sen munlt)

Apua mun pitäis nähä Vimla 10.40 sporapysäkillä, jaiikkss en ehi!!!!!
(neule löyty vaatekaapinkätköistä ja hattu on äiskän vanha, se on ihana!!!)
-B.A

lauantai 28. maaliskuuta 2009

Klassisuus vintissä





Kuvaussessio by vimlanna: eli niin Vimlan kaa meil on oma juttu, meidän oma juttu: kuvaussessiot. Jepps ja mitäs se meinaa.. Sitä että Vimlaseni raahautui miulle kamalassa sadelumiloska säässä ja tyhjensi kaksi pussia vaatteita & kenkiä mun sängylle. ja millasiiko vaatteita, aawws Vimlalla on niin ihana tyyli ja tietty ne vaatteet sit oli janottavia! Mites kävikään sen jälkee ku olin ehtiny lukee osan hesarista loppuun.. niimpä nii et oli mun vuoro tyhjentää kaikki mekot vaatekaapista ja sit päädyttiinki käyttää vaan mun vaatteita, heh.

Sitte tallusteltii pukeutumise jälkeen vintille, sielhä tietty on sitte niin hirmusel kylmä samoin ku ulkona ja meil vaan mekot ja neuleet päällä ja yhet korot vaan.... anyway päädyttiin kuvaamaan tyhjään vinttisellasee onks se komero vaiks miks sitä voi sanoo, nii sellaseen mis oli yksinäinen henkari.. vaihettiin ain sillee et se joka kuvas piti lämpimii kenkii ja neuletta ja kuvattaval oli korkkarit ja pelkkä mekko ELI OLI KYLMÄ!!!! sitte vaihettii montaa kuvakulmaa ja tuli kivoi ja hienoi kuvai.



Mentiimpä meille takaisin, tuntu siltä et koko kroppa suli lämmössä ooh.. Syötiin hyvää makarooni laatikkoo sitte temppuiltii rapussa ja portaissa ja pyöräkellariski käytii pyörähtää.. seuraavaks katottii telkkaa ja mua ärsytti ku täs koneel oli joki viruksentorjuntaonggglma nii ei heti saatu kuvii koneelle ;/. Juotiin kans hyvää kahvii ja lähettii sil Vimlalle.





Vimla sano et näytän jonki verra Lykke Liiiiiiilllllttäääää. (LYKKE LI) Sitä onki tullu jonki verra ny kuunneltuu ku Vimlanen sendi pari biisiä.

Sitten ulkoilutettiin jatzia (Vimlan koiraa) oltiin Roosan ja Vilin kaa ja ku käveltii nii pitkä ja mutkikas lenkki nii sait rakon kantapäähän, sattuu ;(!!, mut laitoin bepantteenii ja laastarin nii eiköhä se siitä.

Laskettiin muute ulkona ikkuinoita joista näky lampun valoa.
Muistittehan te muuten sammuttaa valot lauantaina 28.3.09 klo 20.30-21.30?? Papukaijanmerkki ja kymmenen pistettä teille siitä hyvästä :)!!!

Lähenpä nukkumaan kohta, hyvää yötä ja muistakaa kääntää kello tuntii eteenpäin ku alkaa kesäaika! Öitää

Tällänen oli eilinen :) heipppss -BELL ANAN
PS. Vimlan blogiin pääsee tästä: I LOVE FASHION

ja mitäs pidät kuvista?

torstai 26. maaliskuuta 2009

Living for music, living in a dance



Värjäsin hiukset Garnier Luonnilliset Sävyt - Mahonkinen kullanruskea -sävyllä. Tarvitsin niin kovasti muutosta ja hiusten värjäyksest on just apuu. Klikkaa kuva vaa isommaks jos haluut nähä paremmi. Must noist tuli paljon paljon punasemmat ku mitä ois pitäny, kullanruskeeta ei oikee nää näis ollenkaan.. kaikki on sanonu kyl et sopii nii hyvi :)) Pidin entisist hiuksist ku oli oma sävy mut nyt oon niin HAPPY näiden kaa!!!!!!!

Oon kans niin helpottunu ku tää viikko on koht ohi. Tänää oli vika koe täl viikol -> se taloustietokilpailu, meni vähä mite meni... Viikonloppuna oon mun kaverin kanssa ja sit kuvataan ja kai tehää jotain suklaaherkkua, nammm!!!!


Päädyin tänään jotain kautta kuuntelee Those Dancing Days -bändii. Kuuntelin sitä viime syksynä ku hullu. Se vaan on niin ihana!! Tuli vanhoi muistoi mielee ja kaikkii tunteit, tilanteit, paikkoi ja melkee itku silmään. Nyt en voi lopettaa kuunteluu, paraikaa soi kuulokkeissa, voiiiiii teidän on pakko mennä kuuntelee TÄSTÄ tai TÄSTÄ tai TÄSTÄ!!!!! (tai jostain) =) Tän tahdissa on niin mukava kirjottaakki, en malta lähtee nukkuuu!

Mut heippahei kuitenski!

maanantai 23. maaliskuuta 2009

viikonlopun menemiset



Viikonloppu meni jännästi. En ehtinyt raottaakkaan silmääni kokeisiin lukemiselle. Huomenna on matematiikan koe ja minä se lähden siihen kohta lukemaan, toivottavasti! Normaalisti olisi varmaankin jonkilainen paniikki päällä että huomenna koe ja en ole lukenut, mutta nyt en jaksa murehtia liikaa, tulin koulusta ja huokasin helpotuksesta päästä pitkästä aikaa koneelle muutakuin kuin purkamaan kamerasta kuvia, nyt syön twixiä ja nautin hetken.

Kaverini synttärit menivät minun osalta aivan kivasti. Sankarittarelle pistettiin kruunu päähän ja hän näytti niin kauniilta loppu illan. Juhlavieraitakin oli juuri sopiva määrä ja kaikki niin kivoja (oma mielipide).


Tehtiin sinne ne kaksi suklaakakkua, sitten vein popcorneja myös, mutta sinne ne jäivätkin avaamattomana pakettina ja sitten lahjan, tietty!

Ostin joskus kirjan jostain kirjakaupasta 20snt ja annoin sen kaverilleni lahjaksi.





Koko juhlat olivat aika hauskat jos ei sattunut huomamaan muutamien ihmisten draamaa.. jossain vaiheessa minun oli aivan pakko selittää yhdelle jotain järkevää ja selvittää sillä hänen ajatuksiaan, sitten vedin hänelle litsarin poskelle, oikeastaan tuo litsari taisi selvittää enemmän kuin selitykset, sillä hän tuli myöhemmin illalla halaamaan kiitokseksi mitä olin tehnyt. Loppujen lopuksi mietittyäni olisin kuitenkin halunnut tehdä tuon myös jollekkin toiselle, mutta ilman mitään kunnon syytä...
Hengailtiin vielä synttäreiden jälkeen hetki ulkona ja menin sitten sieltä kaverilleni yksi.
Nukuin niin huonosti, murehdin koko yön ja pelkäsinkin, ehkä sain nukuttua about 3-4 tuntia.

Samat vaatteet menivät päällä kuin lauantaina. Käväsin kotona ja lähdin kavereiden kanssa stadiin. Käytiin ostamassa mulle hiusväri kympillä jonka just olin saanu, rahat vaan sattuu on aina niin vähissä ja kurjaa että heti tuli tuhlattua, minkäs sille mahtaa ja sitten sen jälkeen mentin leffaan.

Niin todellakin niin, että saa moittia siitä että vasta nyt kävin sen katsomassa, nimeltään Twilight:in. Pidin siitä todella paljon, se oli ihana! Mutta luulempa, että jos olisin kirjat jossain vaiheessa ehtinyt lukea niin ehkä olisin ollut eri mieltä leffasta. Nyt vain haluaisin vastaavan vampyyrinpoikaystävän niin kovasti, jospa hän veisi minutkin puussakiipeilylle :))!!




Illalla pinnistin hetken aikaa läksyille ja sitten äiskä värjäs mun hiukset.

Sävy nimeltään: Garnier luonnolliset sävyt 5.53 mahonkinen kullaruskea. Omasta mielestä näissä on todella vähän kunnalruskeata!! Mutta väri on kiva! Koulussa monet sanoivat että nämä sopii minulle, mutta jätkistä osa reagoin hieman voimakkaammin ja toiset taas ihan mukavasti osas antaa kommenttia. Hieman kuitenkin on ikävä vanhojan vaalenamaantienruskeita hiuksia, ne olivat ihanat, mutta vaihtelu virkistää! (kuvaa ei oo justiinsa ny saatavilla uusista hiuksista)

Vielämä sepitän, että mediakasvatuksessa teemme mediakansiot päättötöiksi ja minun päättötyöksi tulee Muotiblogit!

Nyt lopetan tämän kirjotuksen, jotta jäisi edes vielä hetki aikaa olla koneella ennen kuin pakotan itteni lukemaan matematiikkaa, heipäheii!!

lauantai 21. maaliskuuta 2009

party lauantai

(Laukku: Aleksi13, lapaset: Tallinan vanhakaupunki, takki: h&m)
Tällä viikolla on ollut kiirettä, vaikka ei ole ollut kokeita tai mitään vastaavaa.
Ensi viikolla on taloustietokilpailu ja soimaan itseäni kun en ole aloittanut lukemaan siihen.
Jotenkin olen ollut allapäin niin pitkään, kertoisiko joku siihen syyn, olisin kiitollinen?
Tällä viikolla on tapahtunut jänniä, löysin mun kohtalontoverin! Tai siis sain tietää että kaverillani menee suunnilleen aivan samallatavalla kuin mulla. Ollaan tunnettu jo pitkään, mutta tosi vähän ollaan puhuttu että mitä todellisuudessa kummallekki meille kuuluu. Tiedätte varmaa että on niin normaalia kysyä 'Mitä kuuluu?' ja vastauksena HYVÄÄ, eli ei ole tullut enempää rupateltua. Sitten kun kerrankin kunnolla käytiin kaikkia asioita läpi niin selvisi paljon. Hmm kummallakin meillä on sanoisko oudot välit yksiin jätkiin, jotka ovat niin samallaisia, mutta eivät hyväksy sitä että ovat samanlaisia ja he vihaavat toisiaan..

Päättötyöksi kässässä teen mekkoa. Teen valkoisesta puuvillakankaasta ja laitan vuorikankaan alle. Tarkoituksena on vielä painaa kankaaseen itsekuvaamiani maisemakuvia. Lopuksi jos jostain löytäisin luistimet, niin tekisin niistä kengät.

Löysin mun ihanan vanhan punasen olkalaukun vaatekomerosta, kun sinne tehtiin kunnon siivous. Haluaisin käyttää tuotalaukkua kokoajan! Ja vielä viimeisestä kuvastakin kerron: Mua koulukiusattiiin!
Tai oikeastaan istuin ruokkiksella lattialla ja yhdet vaan sotki mun hiukset seinään ja niistä tuli todella sähköset, kaiken lisäksi toinen otti kuvan!

(Neule: h&m, paita: Lindex, farkut: h&m)

Eilen tehtiin kavereiden kanssa 2 suklaakakkua, sillä tänään menemme synttäreille ja kakut ovat synttärilahjaksi sankarittarelle! Tosin mä maksoin kakkujen ainesosat melkein itse kokonaan. Toivottavasti tulee tosi kivat synttärit!!! Meen sieltä sitten suoraan mun kaverille yöks: mewimlanna!
Laitan päälle tuon vihreän neuleen, joka on kyllä enemmän vihreän värinen kuin mitä se on tuossa kuvassa ja sitten mustan juhlatopin jossa on hopeapaljetteja. Otan kameran mukaan :D ois kiva jos mustakin tulis muutama kuva otettua! En uskalla ottaa järkkärii... mutta otan sellasen jonki muutamanvuoden vanhan canonin digikameran..
nyt meen koitan mennä kuivaamaan hiuksia.
Hyvää viikonloppua! :) t. Bell

tiistai 17. maaliskuuta 2009

Illalla on vieraana itku, mutta aamulla ilo.

RAKASTA TOTA FILMIKAMERAAA!!!!!! Se on ihan sika vanha ja salamastaki tulee semmone inhottava tinnitysääni, mut mitä pienistä, toi on ihana! Tohon kameraan toimii perjaatteessa elohopeapatteri, mutta kun elohopea on kiellettyy.. niin saatiin jostain hommattuu tohon jokin muu patteri.


Viime viikko oli rankka, sekava, pelottava, mutta kyllä sinne hyviä ja mukaviikin asioita ja hetkiä mahtu.


Tänään oon ollut koulussa.. Tiistai on päivä jolloin aina melkei myöhästyn, jäi kuulematta aamunavaus. Kuntotestikin meni vähän miten sattu, johtuu siitä kun en ole liikkunut kunnolla päälle vuoteen.
Tänään pitäis ehtiä lukea Tuntematonta sotilasta, ihania ne murteet! sitten myös englannin sanoja, talostietokilpailuun annettua koe alutetta ja maan tiedon pistariin.. Onneksi, helpotus meen huomenna kouluun vasta klo 10, koska meil ei oo ilmasutaitoo aamulla, saa kerranki nukkua pitkään!

Elämäni on ollut lähiaikoina aika lailla Teen juomista, mutta saan siitä itteenikin syyttää, tässä ny tarina:


Tee
Jo pitkään, päälle puoli vuotta oli eräs tyttö saanut juoda aina välillä Teetä, Tee oli välillä hyvää ja välillä taas se antoi huonon mielen, välillä tämä tyttö oli Teelle vihainen ja toiste taas kuin paras kaveri.

Tee tutustui toiseen tyttöön, mutta samalla juotti myös tätä aienpaa aina välillä, sillä ei pystynyt olemaan erossa tästä. Tee juotti hieman uutta tyttöä ja Tee juotti tätä tyttöä vähän lisää päivä päivältä. Aluksi Tee maistui pelottavalta ja seikoitti tytön pään, mutta lopulta se maistui myös hyvälle. Yhtenä päivänä tämä Tee oli hieman hullulla ja sekavalla päällä, tämä juotti tyttöä aivan kokoajan, tyttö oli hämillään,

lopulta seuraavana päivänä tämä Tee juotti ensimmäistä tyttöä jatkaen näin 3 viikkoa. Tyttö ei kuitenkaan jaksanut juoda Teetä jokapäivänä koko kolmen viikon aikana ja

Tee siirtyi kolmanteen tyttöön, juotti tätä ja piti tästä tytöstä.

Yhtenä päivä Tee oli taas kerran hullulla ja sekavalla päällä, oli kiinni tässä, juotti kakkostyttöä oikein kunnolla, Tee maistui tytöstä hyvältä ja epäselvältä, mutta antoi tälle tytölle aivan väärän kuvan itsestään, Tee nähkääs juotti samaan aikaan kolmostyttöä josta se piti paljon, kolmostyttö lopulta noin viikonkuluttua ei enää halunnut juoda Teetä.

Tämän jälkeen Tee yhtenä päivänä halusi läheisyyttä ja juotti kakkostyttöä taas, tyttö piti Teen mausta, hänen mielestä Tee oli hyvää ja suloista ja hänestä oli mukava juoda Teetä, Tee tosin antoi jälleen kerran kakkostytölle väärän kuvan itsestään. Lopulta Tee alkoi maistua pahalta.
By: Bell Anan
Pidätkö Teestä? Kannattaako pitää Teestä? Mitä Teestä pitäisi ajatella? MItä aiot tehdä nyt?
(Otsikko on Psalmi 30:6)

maanantai 16. maaliskuuta 2009

Bell Anan


Hei! Olen Bell Anan, tätä samannimistä blogia kirjoittava suomalainen nuori tyttö.

Olen enne kirjoittanut blogia noin puolivuotta ja kirjoitan myös msnspace:s jota olen kirjoittanut jo muutaman vuoden, mutta kirjoitus intoni lopahti ja olen noin kolme kuukautta ollut bloggaamatta. Nyt päätin sitten perustaa uuden blogin, kuten varmasti näkyykin.

Bell Anan on elämääni ja kaikkea josta olen kiinnostunut. En ole vielä varma suuntautuuko blogi johonkin tiettyy genreen, kuten edellinen bloggerblogini oli muotiblogihenkinen, siis kyllä tästä ajan mittaan jonkinlainen blogi hahmottuu, eili ei hätää :)


Tässä suunnilleen lyhyt kuvaus minusta, niin opitte tuntemaan hieman tästä postaajasta:

Iloitsen:
-Ruoasta, valokuvaamisesta, kauniista säästä, ihmisistä, juhlista, kavereista

Uskon:
-Elämään, haluan uskoa että ihmiset puhuvat totta: luottamukseen, kohtaloon ja Jumalaan, hyvään ja pahaan

Yritän:
-Auttaa, kuunnella ja ymmärtää toisia, ajatella positiivisesti, saada minulle hyviä numeroita kouluaineista, pärjätä tilanteissa

Suren:
-Välillä kaikkea, varsinkin kaikkea pahaa mitä tapahtuu kenelle hyvänsä

Tarvitsen:
-Turvaa, kavereita, ystäviä, perhettä, aikaa (olen hidas, heh), onnea

Vihaan:
-Ennakkoluuloja mutta joskus niistä oppii

Pelkään:
-Pahaa, toisen menettämistä tai että läheiselle sattuu jotakin

Toivon:
-Hyvää kaikille, onnea, toivon

Kadehdin:
-Välillä joidenkin suosiota , toisten kaunista lauluääntä, taitoja, tyylejä

Rakastan:
-Perhettä, kavereita ja ystäviä, elämää, rakastan, aamuja ja iltoja, valokuvausta, pesäpalloa, sulkapalloa, kaunista säätä, kesää, kaupunkia, maaseutua, musiikkia, ruokaa


Kolme tämänhetkistä elämäni unelmaa:

1. Haluan matkustella
2. Hyvän, terveen, onnellisen elämän
3. Ammatin josta nautin


Koitan pitää postaus tahdin sopivana.

-B.A