maanantai 30. syyskuuta 2013

Riippuuvuuksiako?


Huomenta sanoin klo 11. Aah nukkuminen on ihanaa!
Mulla on usein monia suunnitelmia mitä tehdä päivässä, kuitenkaan saa välttämättä mitään aikaiseksi. Kohta lähden töihin ja päivän kohokohta on ollut se, että olen kerännyt itsekuria ja viimein alkanut kirjoitella tännekkin hieman enemmän.
Olen todellakin päässyt kahvista melko hyvin eroon. Enää ei ole vieroitusoireita, eikä tee mieli samalla tavalla tai minkään laista tarvetta saada kahvia päivässä. Mutta tee on tullut tilalle, sen puutteesta en kuitenkaan ole onneksi vielä saanut päänsärkyä. Kahvi on nykyään suurta herkkua, jota nautin ehkä kerran kuukaudessa, tässä kuussa jopa jo kolmesti!
Olen ylpeä että yhdestä riippuvuudesta olen päässyt eroon!




Muita riippuvuuksia on esimerkiksi laitana äidin vaatteita. Teen sitä ihan jo tiedostamatta, hän ei siitä ole pahemmiten pahastunut, mutta välillä siitä on tullut ongelma. Ja itselleekin hieman huono omatunto. No tuossa yksiviikko onnistuin koko viikon tai itseasiassa päälle viikon olla lainaamatta häneltä vaatteita, onhan mulla omasta takaa niitä tarpeeksi. Kuitenkin sorruin sitten viimein ja ihan hänen omasta ideastaan.
No tässäpäs on mun suurin pahe... no ei todellakaan! Halusin vain ottaa puheeksi.

Neulemekko/tunika on siis äidin ja ostettu Vermon konttikirpparilta tänä vuonna. Korvis ja farkut oli Gina tricotista, housut oli alessa 10e, perusmustat, tosi hyvin istuvat! Ja korvikset ostin alunperin kasarihenkisiä synttäreitäni varten, kaipa näitä muulloinkin voi käyttää! 

Kukin tavallaan

Viimeaikoina olen ehtinyt tehdä reippaasti töitä. Välillä tuntuu ettei aikaa muuhun löydykkään tai riitä. Viikonloppuna kävin kuitenkin kahtena päivänä koulussa. Aloimme Irene Häggkvistin johdatuksella suunnittelemaan omaa mallistoa. Tällähetkellä meillä on aikaa tehdä "mustakirja" täyteen kahdessa kuukaudessa ja kerätä siihen koko inspiraatio malliston suhteen. Värit, materiaalit, silhuetit, suunnitella vaatteet jne.
Itselläni on sellainen vika, että en saa kovin mitään aikaiseksi jos minulle sanotaan että tee Nyt jotain. Tarvitsen siihen oman tilan, aikaa ja paikan. Mielestäni inspiraatiota on melko mahdotonta lähteä etsimään lehdistä samana päivänä kun tehtävän anto annetaan.
Itseäni inspiroi enemmän kuvat kaikesta muusta, kuin vaatekuvat ja mallit. Onneksi kamera on keksitty.


Tehtäviä palautettu, mallistoa suunniteltu, talvitakissa oleiltu, ja fafa'ssa käyty

Uusi nahkarotsi, poikkista odotettu kotiin näin 3viikon jälkeen, laukut lähetystorilta, ja satamassa kävelty

keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Kuhan talvi ei tulisi ihan heti, saisi nauttia syksystä vielä hetken

Kylmä viima vapisuttaa aamusta kun lähtee ennen kuutta töihin, jalat palelee ja hiljalleen katselen kun lehdet putoilee viereisestä puusta. Ihmettelin kovasti kun vastaan tulevalla pojalla on vain sortsit ja paita päällä. Itselläni ensimmäistä päivää talvitakki, villasukat, pipo, hansikkaat ja legginsit farkkujen alla.
Palelen aina. Tuntui, että kesääkään ei melkein ollut, koska ainoastaan yhtenä päivänä mulla ei ollut kylmä ollenkaan.

Syksy on mun mielestä ihanaa aikaa, ei pelkästään siksi että vietän synttäreitäni syksyllä. Vaatevarastoni pääsee taas käyttöön, olen niin kerrospukeutuja ja ihaninta on kun voi etsiä villapuserot esille! Illalla on kiva käpertyä viltin alle lukemaan kirjaa ja juomaan kuppi kuumaa teetä, vaikka tuo kuulostaisikin kliseeltä, niin minä oikeasti teen niin.
Tässä muutama kuva tän aamun töistä
Hyvää syksyä everybody :)

maanantai 23. syyskuuta 2013

Last Saturday night, my birthday party

Lauantaina vietettiin mun 20v synttäreitä. Teemana oli 80-luku ja melkohyvin jengi pukeutui, kaikilla ei ollut siihen vain mahdollisuutta.
Itse olin taiteillut kesyttämättömän leijonanharjan hiuksistani, inspiraatiota hain Pulmusten Peggystä ja Kellystä.
Hauskaa oli, ja eihän kotibileistä puutu kuokkijatkaan. Päätin kyllä, että nämä saavat jäädä viimeisiksi pippaloiksi johon jaksan nähdä vaivaa ja aikaa näin paljon. Kyllä kaffelle saapi aina tulla, mutta kokopöydän mittaista tarjoulua ei toivo joutuvani tekevän kun vasta omien muksujen synttäreille sitten joku pv! : D 

Seuraavissa kuvissa näkyy 80-luvun tyylin pohjalta vaikutteita ja myös hyvin onnistuneita asuideoita!







Ruokapuoli yritti olla myös 80-l henkistä. Booleina sangriaa ja toinen oli osittain oma sekoitus. Pasteijoja, pizzoja, coctailtikku naposteltavia, kääretorttu, popcorneja, salaattia ja sit oli viel patonkeja ja levitettä.






 Oli kiva nähdä paljon ihmisiä. Kaikki ei koko iltaa voineet ollut, mutteis se mitään! Tässä ollaan duuniporukka kuvassa, minä Anna ja Matilda.


Loppuillasta ajattelin kun viilenee että vaihoin Leviksen jalkaan. Oli ihan ok idis! 

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Last night party

Eilen oli Back to the 80s party, vietettiin mun 20v synttäreitä niissä pukukoodi merkeissä.
Hauskaa oli, sain kaikki ruoat tehtyä, musan hoidettua ja jengin paikalle. Oli hauskaa boolin, bilikset ja kasari biisien tahdissa.
Illalla jatkettiin vielä stadiin baariin. Jossa todellakin saatiin monen moista huomiota asuillamme. Laitan kameran kuvat myöhemmin tässä esimakua loppuillasta kun kuteet oli vaihtunu leviksiin ja hiukset ei sojoittanu enää niin leijonanharjana kuin se aiemmin oli.
Great night and good company!
Kiitos kaikille ja huomenna on sit virallinen onnittelu päivä ;D

lauantai 21. syyskuuta 2013

Synttärit, laittaisko levikset vai mekon?

Jännittää, vatsassa kiertää, pizzat paistettu ja kauhea kiire!
Vietän tänään 20v synttäreitä, itse virallinen päivä on maanantai. En jännitä syntymäpäivää vaan mitä juhlista tulee, saanko kaiken ajoissa valmiiksi jne.
Olen viimeajat keskittynyt vaan töiden tekoon. Hankalaa on ollut vastailla jengille mihin baariin mennään ja mitä laittais päälle, ei mulla oo ollu aikaa miettii tollasii.
Aiheena on 80 -luku ja sen mukaan yritin keksiä syötävät ja koristelu on jo itsessään siltä ajalta.

Eilen fiilistelin leviksissä ja murehdin kun noita hiuksia en saanut ollenkaan asettumaan aloilleen. Toivottavasti tulee kiva päivä :)

torstai 12. syyskuuta 2013

It wasn't a lonely day

Kerrankin olin iloinen että sain vapaa päivänä tehtyä jotain. Maailman ihanin tunne oli vain nukkua pitkään ja hereillä rauhassa, katoinpa jopa jonkin dokumentin Grönlandin suomalaisista, se oli aika mielenkiintoinen!

Iloinen yllätys tupsahti puhelimeeni kun viimevuoden luokkalainen pyysi nähdä ja lähdin hänen seurakseen stadiin, käytiin metsästää appleen laturia ja mentiin mbariin sekä latamaan puhelinta, juomaan kuumat juomat ja juttelemaan kaiken maailman jutut läpi. Oli aivan mahtava nähdä!

Hänen jälkeensä bongasin Katjan ja Annan stadissa, kävimme uffissa etsimässä vaatteita synttäreilleni, aiheena 80-luku!! Ja löysin mahtavan jakun + ohimennen löytyi myös mekko ( joka siis ei noihin bileisiin) yhteensä maksoin 6€, sillä kummatkin kolmosen kappale, i like uff! Käveltiin stadin pikkukatuja ja törmättiin erään liikkeen ikkunassa mekkoo jossa oli melko samanlainen kuosi kuin tuossa jonka ostin, Anna ryntäsi sisään mekkoni kädessään ottamaan niistä vierekkäin kuvaa, oma makso sen 3€, tuo oli jotain 190€!! Tykkään uffista vielä enemmän!!

Ihanaa oli nähdä ihmisiä ja päästä juttelemaan kaikesta ja jopa mieltä painavemmistakin jutuista. Great day ja olipahan aurinkoakin vielä kuten tänäänkin!

I dag pähkäilin koulujuttujen parissa, mutta tuntui ettei ne edisty millään eikä niistä tullut yhtään sitä mitä halusin.. eikun huomenna töiden jälkeen jatkamaan!

-annapanna